maanantai 28. helmikuuta 2011

Oscar-spesiaali 2011


57. kulttuuriteko 28.2.2011
Oscar-valvojaiset, Nelonen

P.O.D. = Post Oscar Depression.

Viiden tunnin unien, kahvin, rasvaisen ruoan ja Idolsin jälkeen olo alkaa tuntua taas vähän ihmismäisemmältä. Karmein hetki koko prosessissa oli se kun piti mennä nukkumaan seitsemältä aamulla, vaikka kofeiini vielä tärisytti suonissa ja aurinko alkoi juuri olla sellaisessa noususuhdanteessa, että nukahtaminen tuntui yksinkertaisesti väärältä. Katselukokemus oli kuitenkin mukava, eikä kuuden tunnin sessio oikeastaan tuntunut kuudelta tunnilta. Se oli ohi liian pian. Kommentoin seuraavaksi viime yötä eri näkökulmista ja lisäilen reippaasti kuvia, jotta pääsette mukaan tunnelmaan.

Punainen matto ja mitä kelläkin oli päällä

Ennen varsinaisen Oscar-gaalan alkua Nelonen lähetti Red Carpet -ohjelman, jossa näytettiin tähtien saapumista paikalle, haastatteluja ja pukuja. Nelosen studiossa kuteita kommentoimassa olivat Arman Alizad, Mikael Hytönen ja Maria Veitola. Ohjelma (joka itse asiassa koostui kahdesta eri ohjelmasta, jotka lähetettiin Hollywoodista putkeen) oli aika pliisu. Juontajia, kommentaattoreita ja mainoksia näytettiin reilusti enemmän kuin itse staroja ja heidän vaatteitaan. Oscar-gaalahan on myös muotimaailman kannalta tärkeä tapahtuma, sillä starat kantavat tunnettujen suunnittelijoiden luomuksia, jotka kertovat, mikä on tänä vuonna in.

Matolta erottui nopeasti kolme silmiinpistävän usein toistuvaa juttua. Ensinnäkin punainen väri oli hyvin suosittu. Sandra Bullockilla, Anne Hathawaylla ja Jennifer Lawrencella oli kaikilla yksivärinen kirkkaanpunainen iltapuku. Toinen juttu oli pitsin esiintyminen useimmissa mekoissa. Kolmas oli korkea pääntie(?) eli avonaisen kaula-aukon vastakohta, sekä lyhyet hihat, eli hihattomuuden vastakohta. Nämä esiintyivät erillään ja karmeimmillaan myös yhdessä. Niitä nähtiin esimerkiksi Michelle Williamsilla, Scarlett Johanssonilla ja Amy Adamsilla. Onneksi mukana oli kuitenkin monia perinteisiä olkaimettomia ja hihattomia mekkoja.

Se muuten pistää silmään jälkeenpäin kuvia katsellessa, että melkein kaikki punaiselta matolta otetut kuvat ovat jonkun verran ylivalottuneita. Jos olisin jonkun tähden stylisti, kehottaisin tästä syystä häntä välttämään vaaleita värejä. Jotkut aivan ihanat mekot eivät vaan mitenkään näytä hyviltä kuvissa, koska vaaleat värit hädin tuskin erottuvat tähtien päältä. Tämä on tärkeä juttu, koska suurin osa maailman ihmisistä varmasti näkee puvut vasta still-kuvina.

Amy Adams: korkea pääntie, lyhyet hihat ja hiukset auki. Ei kiva.
Scarlett Johansson: korkea pääntie ja pitsiä. Ei kovin kiva.
Mila Kunis: pitsiä ja avara kaula-aukko. Kiva!
Michelle Williams: korkea pääntie, hihat, ihonväri. Illan karsein.
Hailee Steinfeldin mekko näytti telkkarissa upealta, mutta värin takia kuvissa ei niinkään.
Anne Hathaway oli yksi punaisen suosijoista. Kiva!
Reese Witherspoon oli perinteikäs ja kaunis.
Natalie Portmanin mammamekko oli turvallinen, mutta ihan kiva valinta.
Juontajat ja gaala

James Franco ja Anne Hathaway juonsivat gaalan. Franco oli koko yön ajan kuin seipään niellyt, mutta Hathaway juonsi mallikkaasti siitä huolimatta, että sekoili kerran sanoissa. Hän teki myös historiaa olemalla kaikkien aikojen nuorin Oscar-gaalan juontaja. Yön aikana hänen päällään nähtiin kahdeksan eri iltapukua.

Gaala itsessään oli jokseenkin tylsä, sillä mitään erityisen mahtavia esiintymisnumeroita ei nähty. Parhaan biisin kategoriassa ehdolla olleista biiseistä esitettiin kuitenkin lyhennetyt versiot, mutta pettymys oli suuri, kun Didon laulaman kappaleen If  I Rise lauloikin gaalassa Florence Welch. Tylsiä hetkiä ei yön aikana kuitenkaan ehtinyt tulla, koska pystejä alettiin jakaa heti kättelyssä ja jakelutahti säilyi ihan hyvänä loppuun asti.

Juontajat Franco & Hathaway
Ikimuistoisimmat puheet

1. Shaun Tanin kiitospuheessa kuultiin suomea, kun hän kiitti suomalaista vaimoaan ja lausui tälle: "Minä rakastan sinua". Tan voitti parhaan lyhytanimaation Oscarin yhdessä Andrew Ruhemannin kanssa.
Andrew Ruhemann ja Shaun Tan
2. Parhaan naissivuosan Oscarin voittanut Melissa Leo sanoi suorassa lähetyksessä sanan "fucking".
Melissa Leo
3. Parhaan naispääosan Oscarin voittaneen Natalie Portmanin kiitospuhe oli kaikista sympaattisin. Portman muisti kiittää kaikki mahdolliset ihmiset, joiden kanssa on koskaan ollut tekemisissä, alkaen Luc Bessonista, joka antoi hänelle ensimmäisenä töitä 18 vuotta sitten. Lisää herkkyyttä tilanteeseen toi se, että Portman on niin raskaana. Kaikin puolin symppis tyyppi.

Natalie Portman
Voittajat ja veikkaukset

Veikkaamistani yhdeksäntoista eri kategorian voittajista kaksitoista meni oikein. Olen Oscar-meedio! Haluan vielä huomauttaa, että en lukenut netistä muita voittajaveikkauksia ennen kuin olin julkaissut omani täällä. Kun lueskelin niitä ennen gaalan alkua ja gaalan sitten edetessä aloin epäröidä parhaan elokuvan suhteen. Black Swan tuntui jotenkin olevan heti kättelyssä poissa pelistä, joten toivoni rakentui lähinnä Kuninkaan puheen varaan. The Social Network tuntui kuitenkin olevan melkoinen voittajasuosikki ja kun parhaan leikkauksen Oscar meni sille (oikein veikkasin!)  ja Nelosen kommentaattorit väittivät, että siitä pystyy hyvin ennustamaan parhaan elokuvan Oscarin saajan, aloin olla epätoivoinen. Mutta kuinka ollakaan, Kuninkaan puhe ei pettänyt. Kyseessä oli ehkä jonkinlainen sukupolvien taisto, jonka vanhempi sukupolvi sitten voitti. Se oli akatemialta myös ehkä "turvallinen" ratkaisu, perinteinen Oscar-elokuva, joka kahmi ehdokkuuksiakin kaikista eniten.

Naispääosan ja miespääosan sekä miessivuosan Oscarit menivät ansaitusti niille, joita veikkasinkin. Toy Story 3 voitti parhaan animaation pystin, mikä oli täysin arvattavissa. Didon biisissä menin vikaan ja Toy Story 3 sai groovaavalla biisillään We Belong Together Oscarin. Musiikissa kuitenkin onnistuin ja Trent Reznor & kumppanit keräsivät potin The Social Networkin musiikista. Lisäksi veikkasin molemmat käsikirjoitukset, puvustuksen, äänitehosteet ja erikoistehosteet oikein. Tärkeimmistä Oscareista väärin menivät parhaan ohjaajan pysti ja naissivuosa. Jonkin sortin yllätys oli myös se, ettei Biutiful voittanut parhaan vieraskielisen Oscaria, mutta toisaalta se oli ainoa jonka olin nähnyt, joten veikkaus oli täyttä arvailua.

Oscar-voittajat Christian Bale, Natalie Portman, Melissa Leo ja Colin Firth
Huh. Ja nyt se viimein on ohi. Voin alkaa taas keskittyä katsomaan elokuvia, jotka oikeasti haluan nähdä (ja kohtahan voi alkaa arvailla ensi vuoden ehdokkaita). Never let me gon puuttuminen ehdokaslistalta oli tietysti käsittämätön vääryys, mutta rakastakaamme sitä koko sydämestämme valtavirralta piilossa. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti