The Big Lebowski (1998)
Coenin veljesten leffat (Barton Fink, A Serious Man, Voi veljet, missä lienet) saavat minut yleensä repimään hiuksiani ja ähkimään tuskissani. Kulttimaineeseen noussut The Big Lebowski on kummallinen kuten ne muutkin, eikä täysin ymmärrettävissä, mutta kuitenkin siedettävä ja jopa ihan viihdyttävä. Tunnelmaltaan ja kohellustasoltaan se muistuttaa aika paljon kymmenen vuotta myöhemmin tehtyä Burn After Readingia.
Elokuvan juonen selittäminen tuntuu vähän vaikealta. Keskiössä on kuitenkin hahmo nimeltä Jeff Lebowski (Jeff Bridges), joka haluaa tulla kutsutuksi The Dudeksi. Dude on työtön ja harrastaa pilvenpolton ja valkovenäläisten ohella keilaamista kavereidensa kanssa. Leffan alussa Duden kotiin tunkeutuu kaksi miestä vaatimaan rahoja, uittamaan Duden päätä vessanpöntössä ja pissaamaan Duden matolle. Dude ei tiedä yhtään mistä rahoista on kyse, mutta matto (joka oli sisustuksen kulmakivi) jää riepomaan niin paljon, että uuden saamiseksi Dude ryhtyy toimeen. Hän päättelee, että miesten täytyi etsiä miljonääriä, jolla on sama nimi kuin Dudella. Koska tunkeilijoiden oli siis tarkoitus pissiä toisen Lebowskin matolle, Dude päättelee, että tämän velvollisuus on korvata matto.
Tästä alkaa seikkailu, jota on mahdotonta ja tarpeetonta selittää. Monenmoista kohellusta ja erikoisia tyyppejä sattuu Duden tielle. Loppuratkaisun ehdin jo unohtaa. Dialogi on kullanarvoista ja parasta leffassa on se, että sen huumoria ymmärtää sellainenkin, jonka aivot eivät Coen-taajuuksille taivu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti