166. kulttuuriteko 2.7.2011
Vanhan kirjallisuuden päivät Sylvään koululla Sastamalassa
Tämä tapahtuma ei koskaan ole ihan niin kultturelli kuin miltä se kuulostaa, sillä lukupiirillämme on erityislaatuinen lahja muuttaa kaikki korkeakulttuuri maanläheiseksi. Silti Vanhan kirjallisuuden päivät ovat aina olleet muistorikkaita ja yleensä kesän parhaita päiviä. Joka vuosi jo kolmen vuoden ajan olemme istuneet Vammalaan menevään junaan, käyneet penkomassa vähän kirjavuoria ja toteuttaneet sitten liudan perinteitä. Vaikka luennot olisivat aina olleet mielenkiintoisia, ja tänä vuonna erityisesti, emme ole muistaakseni koskaan käyneet kuuntelemassa niitä. Rikos kannattaa -teema olisi kyllä ollut kiehtova ja ohjelma vaikutti lupaavalta, mutta koska tänä kyseisenä päivänä on aina mieletön helle, ei keskittyminen koskaan riitä moiseen penkillä nököttämiseen.
Jos nyt heittäytyisin tässä luovaksi, voisin väittää, että lukupiirimme kannalta tämän vuoden VaKi-päivien teemana olivat Perinteet (ja niiden rikkominen). Itsetiedostavasti kuittailimme tänä vuonna jatkuvasti siitä, mitkä jutut tapahtuvat joka kerta, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen, ja mistä pitäisi tulla uusia perinteitä. Varmaan olen itse kaikista tiukin perinteiden vaalija, sillä ystävänikin äityi sanomaan, että tahdon aina tehdä kaiken samalla tavalla. Myönnän tämän itsekin ja ihmettelin saman keskustelun aikana, missä nostalgiakuplassa olen oikein elänyt esimerkiksi Provinssirockin suhteen. Kymmenen vuotta putkeen siellä piti käydä, vaikka viitisen viimeisintä vuotta eivät olleet ollenkaan samanlaisia elämyksiä kuin suunnilleen viisi ensimmäistä. Ja kun vaihdoin Provinssin Sodankylään, tajusin olleeni jäärä, koska siellä oli paljon hauskempaa. Alkajaisiksi, en edes kuuntele musiikkia, mutta leffoja kyllä katson, ja mieluiten ilmaiseksi. (Tietysti tämä nyt päätyy siihen että olen Sodankylässä seuraavat kymmenen vuotta, mutta tulipahan edes kerran vaihdettua perinne toiseen.)
Jokavuotisia Vanhan kirjallisuuden päivät -perinteitä ovat mm. seuraavat:
- Junassa meinaamme vahingossa jäädä Karkussa pois. (Ei tapahtunut enää tänä vuonna.)
- Joka vuonna on kuumempaa kuin edellisenä vuonna.
- Otan valokuvan aina samasta lämpömittarista, joka näyttää vimmattuja hellelukemia.
- Keskustelemme pitkään ja useasti siitä, kuinka Sastamalassa paistaa aina aurinko ja miten sitä voisi hyödyntää.
- Ostan kirjateltasta uuden tai uudemmat Nemit, jotka minulta puuttuvat.
- Ystäväni ostaa läjän postimerkkejä Postin pisteeltä, koska hän on innokas postcrossaaja. (Tänä vuonna läjä oli tosin huomattavan pieni.)
- Lähetämme läjän postikortteja, koska Vanhan kirjallisuuden päiviltä saa erikoisleiman. Lähetämme myös muille lukupiiriläisille, vaikka emme tiedä heidän osoitteitaan. Viime vuonna ”punaiset tiilitalot TTY:n lähellä” riitti viemään kortin perille.
- Otamme Sylvään koulun pihalla aina samalla nurmiläntillä ryhmäkuvia juuri ennen lähtöä.
- Aiomme aina mennä festaribussilla keskustaan, mutta päädymme moniaista syistä joka kerta kävelemään.
- Otan sillalla valokuvan järvessä olevaan suihkulähteeseen muodostuvasta sateenkaaresta. (Ei tapahtunut tänä vuonna, sillä aurinko piileskeli juuri sillä hetkellä.)
- Ystäväni ruikuttaa ja itkee, kiirehtii ja vinkuu, koska tahtoo Herra Hakkaraisen taloon.
- Viime vuonna missasimme Hakkiksen, mutta ensimmäisenä ja tänä vuonna kiiruhdimme sinne juuri ennen sulkemisaikaa. Ystäväni kiertelee ja pohtii yli sulkemisajan ja ostaa jotain ihan pientä valittaen sitten kaiken hintavuutta.
- Valitamme siitä, miten kaikki on mennyt kiinni aina kun pääsemme Sylvään koululta keskustaan. Ja tämä tapahtuu aina neljän maissa lauantaina. Tuskinpa Sastamala niin suuri turistirysä on että kannattaisi jättää tällainen tilaisuus käyttämättä. (Vanhan kirjallisuuden päivillä käy vuosittain noin 15 000 henkeä.) 1.7. avattiin uusi kirjallisuusmuseo Pukstaavi, mutta edes se ei tajunnut olla neljää pitempään auki Vanhan kirjallisuuden päivien aikaan!
- Aiomme aina mennä Nalle Pubiin kaljalle, mutta jostain syystä emme koskaan ehdi.
- Ennen lähtöä käymme rautatieaseman lähellä olevassa Siwassa ostamassa matkajuomia ja -eväitä.
- Juomme virvokkeita lähes tyhjällä aseman pihalla ja yleensä palamme viimeistään siinä vaiheessa.
- Käymme puskapissalla asema-alueella (aina vähintään yksi meistä).
- Panikoimme siitä olemmeko oikealla raiteella, ja aina olemme.
- Piristämme junamatkaa ottamalla valokuvia toisistamme ja laulamalla.
- Siirrymme Koskenrantaan jatkoille, muita ystäviämme liittyy seuraan ja kaikki ovat äimistyneitä lämpömittarivalokuvastani.
Tänä vuonna syntyneitä mahdollisesti uusia perinteitä ovat mm. seuraavat:
- Ostamme juuri sulkemaisillaan olevasta lakukojusta metrilakua ja toffeekarkkeja.
- Käymme turkkilaisessa pizzeriassa syömässä.
- Haemme Ärrältä kahvia.
- Käymme uimassa. (Ihanan lämmintä.)
- Menemme seiskan junalla kun aiemmin olemme menneet aina viiden junalla.
- Ystäväni hurmaa kaikki miehet junassa, bussissa, Sastamalassa ja Tampereella.
- Tampereella Koskenrannan ja baarin välissä syömme crepejä Keskustorilla ja fiilis on ihan kuin ulkomailla, koska myyjä on yhtä tyly kuin Ranskassa.
167. kulttuuriteko 3.7.2011
Lise Myhre: Nemi: Tulta ja tappuraa (2011)
Suom. Sanna Kailanto
Nyt tapahtuu kummia. Nemillä on poikaystävä! Ikisinkku sitoutumiskammoinen parisuhdevihaaja, joka löytää jokaisesta miehestä jotain vikaa, on aivan lääpällään. Anun poikaystävä pitää tätä kosmisena merkkinä laittaa kaikki rahansa likoon lempijoukkueensa puolesta, joka ei koskaan voita. Suuri, suuri käänne Nemin elämässä. Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Nyt odotan suurella mielenkiinnolla, miten tarina kehittyy ja tuleeko Nemistä joskus vielä vaikka äiti. Ihanaa nähdä vuosien ajan tutun henkilöhahmon kehittyvän ja etenevän elämässään. Muuten albumissa on tällä kertaa aika paljon vitsejä, joita en tajua, ja sellaista ei ole tapahtunut ennen. Ehkä Myhren tyyli on murroksessa. Toivottavasti ei kuitenkaan liikaa, sillä Nemi on hyvä sellaisenaan. (Katso suurempi tunteenpurkaukseni tästä.)
Varmaan muuten rumin Nemi-kansi tähän mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti