Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus (1934)
Suom. Leena Karro
Kuuntelin tämän dekkariklassikon äänikirjana töissä juuri ennen Ruisrockia, mutta loppuratkaisu jäi matkalle ja onnistuin ainakin kolme kertaa nukahtamaan selvittämättä murhaajaa. Lopulta minun piti käydä kaupan pokkarihyllyllä varmistamassa että olin kuullut oikein.
En lue dekkareita juuri koskaan, mutta koska kaikki muut lukevat, niiden osuus äänikirjoista on melkoinen. Siksi niitä tulee kesäisin kuunneltua jonkun verran. Tykkään näistä vanhemmista huomattavasti enemmän kuin uudemmista. Tahti on rauhallinen ja usein on kyse ihmisten välisistä suhteista ja niiden yhteenkietoutumisesta, eikä kadonneista disketeistä tai ekoterrorismista kuten käsittämättömissä nykydekkareissa, joiden kyydissä ei kuunnellen voi pysyä edes tahdonvoiman avulla.
Hercule Poirot matkustaa Idän pikajunalla, joka jää lumen keskelle jumiin Jugoslaviassa. Aamulla eräs junan matkustajista löydetään murhattuna hytistään, ja kansainvälisen makuuvaunuyhtiön johtaja pyytää Poirotia ratkaisemaan rikoksen valmiiksi aikansa kuluksi. Pienet harmaat aivosolut tekevät jälleen työnsä.
Lars Svedbergin luenta nukutti minut usein jo pienenä turvalliseen uneen. Hänen äänessään on samaan aikaan kohtalokkuutta, dramatiikkaa ja isällistä turvaa. Juuri jännityskertomuksissa Svedbergin ääni on parhaimmillaan. Tätä oli siis mukava kuunnella. Hieman pitkäveteiseksi kuuntelu-urakka tosin kävi, sillä tuntui että yli puolet kirjasta koostui matkustajien kuulusteluista, joissa esitettiin täsmälleen samat kysymykset ja kertomukset, eikä kuuntelua (toisin kuin lukemista) voi nopeuttaa turhan toiston kohdalla.
Pidin aivan erityisesti tämän kirjan moraalisesta dilemmasta ja loppuratkaisusta, johon päädyttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti