Nyt kuitenkin sunnuntaipäiväni kunnianhimoinen tavoite on viimein saattaa blogini ajan tasalle: kirjoittaa kaikki valmiit kulttuuriteot pois alta ja pyrkiä sitten jatkossa kirjoittamaan niistä heti, ennen kuin ne pääsevät kasautumaan.
200. kulttuuriteko 29.9.2011
Kate Chopin: Herääminen (1899)
Suom. Raija Larvala
1800-luvun naiskirjallisuus on yksi tämän vuoden "uusista jutuista", sillä yleensä en lue juurikaan 1990-lukua aiemmin kirjoitettuja teoksia. Tämä on tietenkin hyvin häpeällistä, koska yritän kaikin voimin opiskella kirjallisuutta ja uskotella itselleni, että se on se juttu, jota haluan tehdä. Yleensä se on helppoa, mutta joskus, esimerkiksi kun muut opiskelijat analysoivat puolitoista tuntia innoissaan sitä, miksi napin räplääminen Anna Kareninassa on kaunokirjallisesti motivoitunutta toimintaa, tunnen olevani yksin maailmassa.
Joka tapauksessa olen tänä vuonna päättänyt ottaa uuden asenteen opintojani kohtaan. Vanha asenne oli suunnilleen: "teen vain sitä, mikä minua oikeasti kiinnostaa". (Kumma kyllä opintopisteitä ei kertynyt hirveästi, joskin sain yleensä hyviä arvosanoja.) Nyt yritän laajentaa kiinnostukseni alueita ja ajatella pikemminkin niin, että yritän tehdä parhaani, jos se ei ole mielettömän tuskallista. (Harkitsin jopa ostavani alennusmyynnistä Anna Kareninan, mutta tyrmistyksekseni huomasin, että siinä on melkein tuhat sivua, ja luovuin ideasta.)
Kun luentosarja "Feministisen kirjallisuuden klassikoita" alkoi suosikkiopettajani luennolla Kate Chopinin Heräämisestä, päätin lukaista kirjan. Siinä oli vain 200 sivua. Suhteeni sivumääriin on paradoksaalinen. Toisaalta olen usein valittanut, että luen lyhyet kirjat kaikkein hitaimmin. Ne eivät kannusta taistelemaan. Ja toisaalta en kuitenkaan tahtoisi mistään hinnasta tarttua tuhatsivuiseen venäläiseen klassikkoon.
No siis, luin tätä kirjaa varmaan kaksi viikkoa, vaikka se on niin lyhyt. Tai siis luultavasti juuri siksi. Ja kun luin sitä aina pari sivua kerrallaan, en oikein onnistunut pääsemään sisälle siihen. Kirja ei missään nimessä ole mitenkään vaikea teos, vaan hyvinkin viihdyttävä ja helppoudessaan Austenin tasoa, mutta katkonainen lukuprosessi sai sen tuntumaan loputtomalta ja epäkiinnostavalta. Niinpä en nyt oikein osaakaan sanoa siitä juuri mitään. Luento kirjasta oli mielenkiintoinen ja tein siitä hyvät muistiinpanot, mutta ehkä sekin vaikutti lukukokemukseen. Osasin poimia kirjasta kaikki ne asiat, jotka luennolla oli kerrottu, mutta niitä oli niin paljon, ettei omille tulkinnoilleni jäänyt oikein tilaa.
Koska joudun vielä kirjoittamaan teoksesta luentopäiväkirjassani, kerron siitä nyt vain lyhyesti. Tarinan päähenkilö on hienostorouva Edna Pontellier, joka viettää kesää huvilalla perheensä kanssa. Edna ei alun perinkään ole "äiti-ihminen", minkä hänen miehensäkin tiedostaa, mutta tuon kesän aikana ihastus nuoreen mieheen saa hänet kyseenalaistamaan koko elämänsä, miehensä ja äitiytensä. Kuin silmänräpäyksessä yhden iltapäivän aikana Edna herää ruususen-unestaan ja löytää seksuaalisuutensa. Siitä hetkestä lähtien hän alkaa pyristellä kullatusta häkistään kohti vapautta, alkaa toteuttaa itseään maalaamalla ja pyrkii kasvamaan omilleen. Äkkiä hän ei vain enää piittaa siitä, mitä muut ajattelevat. Toki hän välittää lapsistaan, mutta ennen kaikkea hän ei voi elää ilman itseään. Koko vapautumisprosessi alkaa rakkaudesta mieheen, Robertiin. Kun Robert kuitenkin lähtee myrskyäviä tunteitaan pakoon Meksikoon, Edna "toteuttaa itseään" toisen miehen kanssa, joka kuitenkin pian alkaa kyllästyttää häntä. Ednan kyllästyminen elämään (miehet mukaan lukien) on läsnä koko teoksen ajan tunnelmassa, teoissa, eleissä ja ajatuksissa. Kirjan monitulkintainen loppu ilmentää samaa paatunutta tylsyyttä viimeiseen sanaan saakka.
Herääminen on klassinen emansipatorinen tarina, joka kaikessa moraalittomuudessaan oli aikalaisille liikaa. Se tuomittiin heti paheksuttavaksi ja murskakritiikki jätti huomiotta sen kaunokirjalliset ansiot. Kirjailija ei ilmeisesti koskaan toipunut tästä arvostelusta, vaan hänen uransa lopahti siihen paikkaan. 1960-luvulla feministit löysivät teoksen uudelleen ja kohottivat sen varhaisfeminismin klassikoksi. Teos suomennettiin vasta vuonna 2009.
"'Ongelma on se', huokasi tohtori ymmärrettyään Ednan ajatukset, 'että nuoruus saa ihmisen antautumaan harhakuvitelmiin. Se näyttää olevan luonnon varokeino, syötti, jolla varmistetaan, että ihmiskunnassa tullaan äideiksi. Luonto ei ota huomioon moraalia, niitä mielivaltaisia olosuhteita, jotka me luomme ja joita tunnemme olevamme velvollisia ylläpitämään keinolla millä hyvänsä.'
'Niin', nainen sanoi. 'Menneet vuodet tuntuvat unelta - jospa voisikin jatkaa nukkumista ja uneksimista - mutta, että pitää herätä ja huomata - voi, niinpä - ehkä on parempi kuitenkin herätä, vaikka sitten kärsimään, kuin jäädä harhakuvitelmien valtaan koko elämänsä ajaksi.'" (Herääminen, 193)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti