torstai 27. lokakuuta 2011

Täältä tullaan, 365!

Kiri lähti käyntiin kolmella sarjakuva-albumilla. Loppuviikosta luvassa mm. halloweenin leffaspektaakkeli kaikilla mausteilla!

221. kulttuuriteko 26.10.2011
Aapo Rapi: Meti (2008)

Tässä sarjakuvateoksessa sarjakuvataiteilija kertoo omaa tarinaansa samaan aikaan kun hänen isoäitinsä kertoo omaansa. Aapo alkaa haastatella mummoaan Metiä vanhoista tapahtumista ja luuhaa vapaa-ajat baareissa saamatta mitään järkevää aikaiseksi. Aapon vieraillessa useita kertoja Metin luona heistä alkaa pikkuhiljaa tulla läheisiä ja jonkinlainen yhteinen sävel löytyy. Meti innostuu tarinoinnista niin, että kirjoittaa sarjisprojektin ohella vielä kirjankin, koska Aapolla on aina niin kiire jonnekin.

Kesti jonkin aikaa tajuta se taustalla kukkiva Aapon tarina Metin löpinöiden välistä. Katkelmat Aapon elämästä kun ovat usein sanattomia ja aika irrallisen oloisia. Lopulta kun selailimme kirjaa ystäväni kanssa taaksepäin, onnistuin hahmottamaan tarinan ja sarjiksesta tuli kokonaisvaltainen stoori.

Tämän lukeminen kesti yllättävän kauan, sillä Meti tarinoi sellaisella murteella, joka alkaa välittömästi soida päässä niin leppoisana ja verkkaisella tahdilla, ettei kiiruhtamaan pysty. Tykkäsin tässä erityisesti siitä, että ruudut pursuilevat iloisia värejä. Joissain yleensä sivun mittaisissa tarinoissa teksti on niin pientä, että tihrustaminen vähän ärsytti.


222. kulttuuriteko 27.10.2011
Karstein Volle: Käsi sydämellä. 100 tosiasiaa maailmalta (2009)
Suom. Vesa Kataisto

Sarjakuvamakuni on vielä aika kehittymätön, enkä oikein osaa sanoa millaisista jutuista tykkään (paitsi Nemistä). Ajattelin, että tällainen sarkastiselta vaikuttava sarjis jossa oletettavasti pilkataan koko maailmaa voisi olla hauska. Hmm. Sanoisin että 10 prosenttia jutuista on hauskoja, 40 prosenttia niistä en tajunnut ja 50 prosenttia uskoisin tajunneeni, mutta en tajunnut miksi niiden pitäisi olla hauskoja. Ehkä hauskin juttu koko kirjassa on "Mistä sinun edelläsi kävelevät ihmiset puhuvat?":

- Mitä jos kuljetaan rivissä, ettei kukaan pääse ohi?
- Hieno idis! Niin tehdään!
- Mitä jos käveltäisiin vielä oikein, oikein hitaasti?
- Juu! Niin tehdään!
- Sitten pysähdytään yhtä aikaa, ilman ennakkovaroitusta!
- JEE!

Ja nyt te kaikki ajattelette, että minulla on surkea huumorintaju. Mutta hei, sanoin että se oli paras juttu tässä kirjassa, ei maailmassa! (Ja sitä paitsi miten edelläni sattuvatkin aina kävelemään maailman tyhmimmät ihmiset?)

Tämän sarjiksen piirrosasusta taas en oikein tykännyt, koska se näyttää ihan clip artilta. Vaikutelmaa vahvistaa se, että tekstit on kirjoitettu tietokoneella.


223. kulttuuriteko 27.10.2011
Dupuy & Berberian: Jeanin elämää. Teoria yksinäisistä ihmisistä (2010)
Suom. Mikael Ahlström

Jean ei ole minulle ennestään tuttu tyyppi ja nappasin nämä sarjikset pikaisesti käydessäni viimeksi kirjastossa, mutta jos lukijat ovat tavanneet Jeanin aiemmin, tämän albumin tapahtumat sijoittuvat "kolmannen albumin keskivaiheen ja neljännen albumin alun väliin". Jeanin kaverin Félixin tyttöystävä on lempannut hänet ulos ja hän punkkaa väliaikaisesti Jeanin luona.

Albumi alkaa ja loppuu aika kafkamaisesti, sillä Jean näkee painajaisia kolmesta mustapukuisesta miehestä, jotka aikovat teloittaa hänet kertomatta syytä. Välille sijoittuvat tarinat ovat humoristisempia ja kevyempiä. Käydään maalla viettämässä synttäreitä ja vietetään aikaa kavereiden kesken. Félix on eroangstissaan kehitellyt useita katkeria teorioita miehistä ja naisista, eikä niiltä säästy kukaan, varsinkaan silloin kuin kannattaisi olla hiljaa. Jean taas on kirjailija, joka ei ole kolmeen vuoteen kirjoittanut mitään, ja joka niin ollen kärsii jonkinlaisesta luomisen tuskasta. Onneksi apu siihenkin löytyy maaseudulta - joskaan ei sen rauhasta.

Takakannessa väitetään, että albumi on kaksivärinen, mutta minä väitän vastaan. (Ehkä kyseessä on joku sarjakuvatermi jota en ymmärrä.) Ainoa väri albumissa on vaaleansininen. Sen lisäksi ruuduissa näkyy valkoista ja mustaa. Siispä mielestäni albumi on kyllä joko yksivärinen tai kolmivärinen, muttei missään nimessä kaksivärinen. Niih! Olen muuten huomannut, että aluksi yksi-/kolmiväriset albumit näyttävät tosi tylsiltä ja jollain kummalla tapaa räikeiltä, mutta niiden lukemiseen tottuu todella nopeasti ja sarjakuvan maailma muuttuu mielikuvituksen voimalla värikkääksi. No, ihminen tottuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti