maanantai 13. helmikuuta 2012

Havailijainen Clooney haukotuttaa


The Descendants (2011)

Täytyy sanoa, että nyt vasta oikeastaan tajuan sen hehkutuksen, jota elokuvavuosi 2010 sai osakseen Oscar-tohinan yhteydessä. Viimeksi Oscar-ehdokkaissa oli sellaisia loistavuuksia kuin Black Swan, The Social Network, Winter's Bone ja Kuninkaan puhe. Toki joukkoon mahtui mitättömyyksiäkin, kuten The Kids Are All Right ja Inception, mutta kaiken kaikkiaan koin ennen viime vuoden Oscar-gaalaa suurta innostusta katseltuani niin monta hyvää elokuvaa.

Tällä kertaa olen aika pettynyt kaikkiin parhaan elokuvan kategoriassa ehdolla oleviin leffoihin. Vielä en usko törmänneeni tulevaan voittajaan ja toiveeni kohdistuvatkin eniten ehdokkuuksia keränneisiin Hugoon ja The Artistiin. Voittajan ennustamisesta tekee kaiken lisäksi mahdotonta The Tree of Lifen mukanaolo, koska se painii muihin ehdokkaisiin verrattuna aivan eri (tuskaisessa) sarjassa.

The Descendants kertoo Havaijilla koko ikänsä asuneesta miehestä (George Clooney, joka ei tässä leffassa näytä niin paljon Myrskylintujen nukkehahmolta), jonka vaimo on veneilyonnettomuuden seurauksena vaipunut koomaan. Mies ei tiedä mitä tekisi kahden tyttärensä kanssa, koska ei ole joutunut koskaan ennen huolehtimaan heistä. Kun lääkäri sitten ilmoittaa, että vaimo ei tule heräämään ja tämän hoitotestamentin mukaan piuhat täytyy irrottaa, mies tyttärineen aloittaa moniosaisen hyvästijättöprosessin. Siihen kuuluu juhlia, riitoja, kriisejä, rantaloma ja karjumista koomapotilaalle. Sivujuonena kulkee lukuisten serkkujen kanssa hoideltava maanmyymisprojekti, jonka kaikki haluavat saada nopeasti pois alta. Luodessaan uutta, läheisempää suhdetta tyttäriinsä, isä joutuu kuitenkin pohtimaan tunnearvon ja rahallisen arvon välistä eroa ja yhteyttä.

Elokuvalla on hetkensä, ja Salatusta teinielämästä tuttu Shailene Woodley tekee yllättävän vakuuttavan roolin ongelmateininä, josta kasvaa vastuuntuntoinen nuori nainen. Loppua kohti leffa käy kuitenkin umpitylsäksi ja juoni on mielestäni niin kliseinen perheleffatarina ettei se tarjoa mitään uutta alun käänteiden jälkeen. Seuralaiseni kuitenkin tykkäsi elokuvasta ja sanoi, että siinä on samaa tunnelmaa kuin havaijilaisessa elämänmenossa, ei ole kiire minnekään. (Minulla on aina kiire jonnekin ja tällaisia leffoja katsoessani alan pohtia niiden takia menettämääni kallisarvoista aikaa. Ehkä minun kannattaisi harkita Havaijille muuttoa.)

George Clooney, jonka näyttelijänsuoritus on myös ehdolla Oscarin saajaksi, tekee mielestäni aivan saman roolin kuin aina, eikä herätä edes erityisen paljon sympatiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti