sunnuntai 5. tammikuuta 2014

333 kunnolla alkuun


Siinä se nyt on - pyramidi vaatteista, jotka saavat siirtyä kellariin kolmeksi kuukaudeksi odottamaan vaihtoa. Sain viimein pakattua kyseisen läjän, eikä homma suoraan sanoen ollut helppo, pikemminkin koominen. Pahvilaatikoita olisi tarvittu useita, jotta olisin saanut kasan sullottua sellaisiin, eikä niitä koskaan pyöri nurkissa silloin kun olisi tarve. Ikean kassiin koko roska ei mahtunut, enkä sitä paitsi halunnut säilöä vaatteitani muoviin, koska hääpukujenkin sanotaan kellastuvan nimenomaan muovipussisäilytyksessä. Niinpä päädyin pinoamaan kasan pussilakanan päälle ja kietomaan sen suojelevasti vaatteideni ympärille - mutta sitten koko homma piti tietysti varmuuden vuoksi survoa jätesäkkiin, eikä se meinannut mahtua. Vartin verran punnerrettuani sain kuin sainkin koko homman ängettyä säkkiin, joka sitten viisi minuuttia myöhemmin oli jo itsekseen ratkennut liitoksistaan. Huoh. Selkeästi kolmen kuukauden päästä läjää on vielä karsittava. En nimittäin jaksa liikauttaakaan säkkiä, kellariin viemisestä puhumattakaan.

Ylläolevassa pyramidissa laskin olevan 121 vaatetta. (Seitsemänkymmenen kohdalla pyramidi romahti ja jouduin pinoamaan sen taakse tukipuut turhan panttina lojuvista kirjoistani, joita onneksi on vielä huomattavasti vähemmän.) Jos siihen lisätään yksi Ikea-kassillinen, joka on menossa kirpparille (ehkä kolmisenkymmentä vaatetta) ja projektia varten koostama valikoimani eli 33 vaatetta, sekä kaikki takkini (jotain kymmenen luokkaa), juhlavaatteet joita en karsinut kaapista (ks. edellinen postaus) ja kotonaoleiluvaatteet (joita muuten niitäkin on hämmästyttävä määrä) ja koiranvientivaatteet, päästään varmaankin lähemmäs kolmeasataa vaatekappaletta - johon ei ole laskettu asusteita, sukkia eikä alusvaatteita. Omistamisen - etenkin vaatteiden omistamisen - suuri paradoksi on tämä: voi olla samaan aikaan liikaa, eikä kuitenkaan koskaan tarpeeksi.

Niin tai näin, 33 vaatteen valikoimani kolmeksi kuukaudeksi on valmis ja näette sen alla. (En pystynyt ottamaan sellaista hienoa henkarillaroikkumiskuvaa, koska henkareilla roikkuu jo aivan liikaa kamaa - aaargh. Vaatehuoneen siivous on edelleen kesken, enkä ole vielä edes puuttunut sen epävaatesisältöön, jota siellä ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla lainkaan.) Kuvasta puuttuvat kaksi takkia ja se yksi mekko, jota aion käyttää maaliskuun häissä. Huh, näyttää aika minimalistiselta!

4 kommenttia:

  1. Kiinnostava idea :D Saattaisi tosin minulle olla helppoa. Olen ollut kolmen viikon joululomareissulla ja mukanani on yhdet housut, yksi hame, yksi mekko, pari neuletta ja pari t-paitaa ja hyvin menee! Välillä vaan pitää pyykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt äkkiä hamstraamaan niin voit aloittaa projektin ensi vuonna! ;) Matkoilla onkin aina ihanan vapauttavaa kun ei tarvitse käydä mielessään koko vaatekaappia läpi joka päivä.

      Poista
  2. Kiitos näistä vaatepostauksista, joita on ollut mielenkiintoista lukea. Väistämättä lukemisen herättämä pöhinä päässä siirtyy ainakin itselläni toiminnaksi vaatekaapin kohdille. Minulla vaatteita on todella vähän ja ne vähätkin tuppaavat lähinnä ärsyttämään. Tsemppiä jatko-operaatioihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hö, se ei kuulosta hyvän mielen vaatekaapilta. :/

      Poista