Filkkareiden kootut

Filkkariviikolle osui jonkin verran muita kiireitä, joten olin iloinen, etten tänä vuonna lähtenyt talkootöihin. Niissä on se hyvä puoli, että festarimeiningin pystyy ikään kuin aistimaan paremmin, mutta festaroimaan ei kuitenkaan ehdi niin paljon kuin haluaisi. Asiakkaana voi mennä katsomaan ihan mitä itse huvittaa, mutta kieltämättä tuntuu aina vähän siltä kuin ei tajuaisi missä bileet oikeasti ovat ja miksi kaikilla muilla on paljon hauskempaa.

Skippailin jälleen varsinaiset kilpailunäytökset tehokkaasti lukuun ottamatta Presidentintekijöitä ja luovin muissa fiiliksen mukaan. Tällä kertaa selasin jopa etukäteen festarilehden läpi ja merkitsin ohjelmaan kiinnostavat näytökset. Lopputulos jäi kuten arvattua kauas merkittyjen näytösten määrästä ja mukaan mahtui myös improvisoitu esitys listan ulkopuolelta.

Tampere Film Festival
Kelaamo
Pe 7.3. Niagara

Jostain mystisestä syystä minua ovat aina kiehtoneet suuresti elokuva-alan opiskelijoiden, i.e. aloittelijoiden tuotokset. Silmät kiiluen kävin niitä tapittamassa jo Lahdessa, jonka Muotoiluinstituutista ("Muotsikasta") lienee moni nykyinen suuruuskin ponnistanut. Surkeaa kyllä sen elokuvalinja lopetettiin vastikään ja kävin sen viimeisen tuotannon, Pysähtyneen kellon, katsomassa harjoitteluaikanani. Koko homma tuntui miltei koomistelta ympyröiden sulkeutumiselta, kun samaan aikaan ex-kantakapakkani Torvikin sai uudet omistajat (kuten myös sittemmin Hanhenpoika). Leffa itsessään kunnioitti Muotsikan  perinteitä: kökköä myötähäpeilyä ja ahdistavan kiusallista näyttelemistä niinikään opiskelijavoimin.

Ah mutta niin. Filkkarit, tuo Tampere-elämäni vuosittainen kulmakivi. Edellinen johdatus pyrki kertomaan, että nuorten aloittelijoiden tekeleiden äärellä oltiin myös perjantaisessa Kelaamo-näytännössä Niagarassa. Valitettavasti The Body Never Lies -leffan esityskopio oli jotenkin viallinen ja näimme siitä niin ollen vain parin minuutin verran matskua, mutta riittihän niissä muissakin ihmeteltävää.

Minkään näköisiä kökköysviboja en koko näytöksestä saanut ollenkaan, vaan siihen oli selkeästi valittu pelkästään vakavasti otettavia ja loistavasti onnistuneita pätkiä. Erityisesti näytöksen kauhupätkät, klovnipelotus Hupihetki ja hiljainen voodoo- ja samanistishenkinen Shh tekivät minuun suuren vaikutuksen. Dog Club puolestaan kumarsi nimestään päätellen ennen kaikkea Fight Clubille, mutten voinut välttyä myöskään hienoiselta Twilight-vibeltä ihmiskoirien vuoksi. Lisäksi näytökseen mahtui pari musiikkivideota ja lopuksi hyvän mielen jättänyt Pilventekijä, jossa askartelemalla pelastetaan maailma. Kokonaisuutena hyvin onnistunut ja monipuolinen näytös, jossa ei kokeellisia pätkiä onneksi nähty ollenkaan.

Hupihetki.

Tampere Film Festival
Masterclass: Till Nowak
La 8.3. Plevna

Tämä näytös oli mahdollisesti pieni virhearviointi, sillä odotin jotain vähän erilaista. Filkkareilla nähtiin aiemmin samalla viikolla kokoelma Till Nowakin tuotoksia erillisessä näytöksessä ja oletin, että masterclassissa olisi ollut sama sisältö kuin siinä, sillä bonuksella, että tekijä itse olisi paikalla kertomassa työstään - siihen tyyliin kuin Darren Walsh viime vuonna. En kuitenkaan edes ehtinyt tajuta show'n aikana sitä, minkä lopuksi tajusin: ettei siinä näytetty yhtään Nowakin tekelettä kokonaisuudessaan. Vaikkei aihe - tietokonehömpötykset, kolmedeemallinnusväkerrykset... - juurikaan kiinnosta, Nowak puhui kiinnostavasti ja oli valmistanut kerrassaan kadehdittavan presentaation, jonka aikana ei aika käynyt pitkäksi. Tuli kuitenkin sellainen olo, että olisi pitänyt käydä katsomassa ne valmiit tuotokset ensin, jotta kaikkea sitä taustatietoa olisi osannut tarpeeksi arvostaa.

Nowakin tuotantoa voi kuitenkin katsella YouTubesta. Alla oleva video on The Centrifuge Brain Project, mokumentti hillittömistä huvipuistolaitteista, jotka kaikki Nowak on luonut tietokoneella. Pääosaa näyttelee H. R. Gigerin agentti Leslie Barany, jonka Nowak pestasi hommaan, koska tämä on niin loistava valehtelija. Gigerin kanssa Nowak on ollut kaveri sen jälkeen kun loi hedelmistä alienin muotokuvan hatunnostona taiteilijalle.

Tampere Film Festival
Carte Blanche: Malakias
La 8.3. Plevna

Ystäväni houkutteli minut vapaalipulla mukaansa animaattoritaiteilija Malakiaksen kokoamaan Carte Blanche -näytökseen. En ole sellaista käynyt koskaan ennen katsomassa, koska olen tuuminut, että pitäisi jotenkin fanittaa näytöksen koonnutta henkilöä, jotta sen katsomisessa olisi jotain pointtia. Muuta yhteistä ei näilläkään lyhäreillä nimittäin ollut kuin niiden valitsija. Kieltämättä kokonaisuudesta välittyi sellainen tunne, että valikoima varmaankin kuvasti Malakiaksen mielenmaisemaa - tyyppi on ilmeisesti aikamoinen sekoboltsi. Niin ollen olettamukseni oli alkujaan aika lailla oikea, enkä näe syytä katsoa Carte Blanche -näytöksiä vastaisuudessakaan. Mukana oli muutama ihan symppis ja kiva lyhäri, mutta enemmistö oli mielestäni enemmän tai vähemmän tuskaista kamaa. Bonuksena saatiin kuulla taiteilijan ja/tai hänen ystävänsä humalaista huutelua eturivistä.