sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Tuolta saapuu Charlie Brown


Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie) (2015)

Jaska Jokunen ja kumppanit ovat viimein päätyneet 3D-animoituina valkokankaalle. Mukava yllätys oli tosin sekin, että Tampereella elokuvanäytöksiä oli tarjolla myös 2D:nä ja molempia sekä englanniksi puhuttuina että suomeksi dubattuina.

Leffan juoni pääpiirteissään jäljittelee vanhoja tuttuja Tenavat-piirrettyjä - joita katselin pienenä kirjaston VHS-kaseteilta - ja samalla koko elokuvan maailmanhistorian kaavaa. Jaska Jokunen siis tavoittelee Pientä Punatukkaista Tyttöä, joka leffan alussa muuttaa hänen naapuriinsa. Jaska, jolla on pitkälle kirinyt tunarin ja epäonnistujan maine, haaveilee tekevänsä vaikutuksen tyttöön ennen kuin maine on kiirinyt tämänkin korviin. Ongelmana vain on ylitsepääsemätön ujous ja se, että aina kun jotain hyvää yrittää, tapahtuu uusi megaluokan kömmähdys. Kerran elämässään Jaskalla kuitenkin käy mäihä ja hänen tasokoetuloksensa sekoittuvat toisen oppilaan kanssa. Jaska saavuttaa täydet pisteet ja pian häntä juhlitaan kaikkien rakastamana julkkisnerona. Tämä valaa Jaskaan uskoa itseensä ja antaa tälle rohkeutta tavoitella suurta unelmaansa, mihin viittaa elokuvan mainoslausekin: "Unelmoi isosti".


Tenavat-elokuvan juoni tuntuu oikeastaan alusta asti vähän turhalta, sillä kiinnostavampaa on tuttujen elementtien bongailu: leijoja syövä puu ja baseball-syöttöjen harjoittelukin on onnistuttu ymppäämään mukaan, vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat talviaikaan. Varsinaista juontakin turhempi on sivujuoni, joka tapahtuu Ressun kirjoituskoneen liuskoilla, Lentäjä-Ässän seikkailullinen rakkaustarina, jota Kaustinen kiihkeästi punakynäilee.

Juoni ei siis tarjoa mitään uutta millään saralla, mutta ihan hauska hyvän mielen elokuva Tenavat kuitenkin on. Mikä parasta, hahmot jäljittelevät uskollisesti sarjakuvahahmoja esimerkiksi tavassaan liikehtiä. Nykyäänhän animaatioelokuvissa ihmiset liikkuvat täysin realistisesti, vaikka näyttävät samalla ylisöpöiltä, suurisilmäisiltä ja täysin epärealistisen siloitelluilta. Tenavat-elokuvassa ihmiset ja eläimet liikkuvat epärealistisen vauhdikkaasti ja kulmikkaasti ja mahtuvat paikkoihin joiden heidän ei pitäisi mahtua. Hämmästyessään heidän silmänsä saattavat muuttua paperisen näköisiksi, vaikka muuten 3D-animoitu kuori pitää ja säikähtäessään he loikkaavat metrin verran ilmaan ja tekevät vielä voltin päälle. Kasvojen piirteet ja Jaska Jokusen hiuskiehkura näyttävät koko ajan läheltä kuin tussilla piirretyiltä.


Jotkut hahmot heräävät leffassa ennennäkemättömällä tavalla eloon. Suosikkini kaikista on Piparminttu-Pipsa, jonka poikamainen persoonallisuus toimii ja piristää jokaista kohtausta jossa tämä esiintyy. Hahmossa on moniulotteisuutta ja monitulkintaisuutta enemmän kuin muussa porukassa yhteensä. Pieni Punatukkainen Tyttö puolestaan on suhteellisen persoonaton ja hänet voi kiteyttää vain sanalla "ihana". Lopussa vasta tajusin, miksi hän näyttää erilaiselta kuin muut tenavat: punapäällä on ainoana hahmona ihmismäisempi, normaalia nenää muistuttava nykerö, kun kaikkien muiden nenät on samalla perunamuotilla valettu.

Loppujen lopuksi Tenavat-elokuva on siis ihan kiva, alkuperäisille hahmoille ja tarinoille uskollinen jouluelokuva, jonka parissa varmasti viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Juonellisesti se ei kuitenkaan tarjoa mitään maata mullistavaa elämystä ja eniten elokuvasta varmaankin nauttivat sarjakuvia lukeneet fanit.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Epäluotettava todistaja


Paula Hawkins: Nainen junassa (2015)
Suom. Oona Timonen

En ole pitkään aikaan blogannut muista kirjoista kuin Koskisista, mutta koska kyseessä on yksi tämän syksyn suurista hittikirjoista, päätin viimein ryhdistäytyä tälläkin saralla. Kansilipareessa mainostetaan, että Kiltin tytön fanit tulevat sekoamaan tästäkin teoksesta ja vaikka en pitänyt sitäkään saamansa hypen arvoisena, oli se todella vetävästi kirjoitettua viihdettä ja siksi tartuin myös tähän teokseen.

Tarinan päähenkilö ja yksi minäkertojista on Rachel, joka matkustaa joka aamu samalla junalla Lontooseen. Joka ilta hän matkustaa samalla junalla takaisin ja juo gintonicia tölkistä jo junassa. Rachelin elämässä on kaikki pahasti pielessä. Avioliitto on ajautunut karille Tomin vaihdettua Rachelin nuorempaan ja hedelmällisempään vaimoon. Rachel on joutunut muuttamaan vanhan tuttunsa kämppikseksi ja saanut potkut töistäkin juopottelun takia. Parasta kirjassa onkin se, kuinka armottoman rappiolla, nuhjuinen ja läski sen päähenkilö on. Kerrassaan virkistävää, joskin hieman masentavaa, lukea vaihteeksi kertomusta jonkun sellaisen näkökulmasta, jolla elämä on totaalisesti retuperällä. Rachel käyttäytyy kuin kuka tahansa meistä kun sydän oli teininä särkynyt niin ettei siitä voinut kuvitella enää ehjää tulevankaan. Hän vetää kännit, alkaa sitten soitella epätoivoisia itkupuheluita exälleen, jättää vastaajaviestejä joiden vuoksi haluaisi seuraavana aamuna kuolla, kirjoittelee vihaisia sähköposteja kun puhelimeen ei vastata ja lähtee lopulta hoipertelemaan exän kulmille, vaikkei edes tiedä miksi. Ja mikä pahinta, Rachel toistaa saman rutiinin yhä uudelleen säännöllisin väliajoin.

Piristääkseen itseään Rachel tarkkailee junan ikkunasta pariskuntaa, jota pitää unelmaparinaan. Hän kuvittelee heille onnellisen elämän taustatietoineen ja tarkkailee heitä pihallaan junan ajaessa ohi aamuin illoin. Eräänä aamuna Rachel sitten sattuu näkemään jotain, mikä pian vie hänet keskelle mysteeriä. Seuraavana päivänä pariskunnan naisosapuoli, Megan, nimittäin katoaa. Rachel menee tietoineen poliisin puheille, muttei osaa jättää juttua sikseen. Hän saa siitä suoraan sanoen uuden tarkoituksen elämälleen ja sotkeutuu tarkoituksella mukaan mahdollisimman paljon. Kukaan ei kuitenkaan oikein ota Rachelia todesta tämän juopottelun takia, eikä asiaa auta sekään, että tämä valehtelee päästäkseen lähelle Meganin aviomiestä Scottia.

Tarinaa kerrotaan vuorotellen kolmen naisen näkökulmasta käsin. Rachel on ehdottomasti avainasemassa, mutta ääneen pääsevät myös Megan ja Tomi uusi vaimo, Anna. Tom ja Anna asuvat Meganin ja Scottin naapuritalossa ja sitä kautta kaikkien henkilöiden tiet risteävät ja törmäilevät minkä ehtivät.

Nainen junassa on samanlainen ”page-turner” kuin Kiltti tyttökin, mutta mielestäni sekään ei ole nostattamansa hypen arvoinen. Arvasin suuren osan loppuratkaisusta jo aika alkumetreillä yhden lauseen perusteella ja niin varmasti arvaa moni muukin kokeneempi trillerien lukija. Kirjassa kuitenkin käsitellään kiinnostavia teemoja ja se on monessa mielessä poikkeuksellinen jännityskirja. Rachelin alkoholismi ja muistikatkot, joista tämä kännätessään kärsii, muodostavat yhden kiinnostavan teeman. Toinen on suru avioliiton kariutumisesta ja tahattomasta lapsettomuudensta. Samalla kun Rachel on erosta aivan rikki ja kaipaa edelleen Tomia katkerasti, on kerronnallisesti kiinnostavaa päästä kurkistamaan myös Annan pään sisään. Myös Meganilla on omat salaisuutensa, joista lukija ei kuivin silmin selviä. Vaikka mysteeri tarinassa ei siis ole maailmankirjallisuuden historian jännittävimpiä, on tarina silti erilaisuudessaan lukemisen arvoinen.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

333: Marraskuu

Klikkaa isommaksi.

Marraskuun vaateostokset

En ostanut itselleni mitään. Aivan oikein, en yhtään mitään. En edes asustetta, tumppua, pipoa tai kaulahuivia. Huomaan edellisen Project 333 -rupeaman aikana vieraantuneeni todella hyvin vaatekaupoista. Kerran marraskuussa kävin kirpparilla ja huomasin, ettei sielläkään ole juuri mitään katseltavaa kun välttelee vaatteiden ostamista. Loputtomiin turhaa roinaa ja ylihinnoiteltuja muumimukeja. Tein muutaman vaatehankinnan joululahjoiksi, mutten viitsi spesifioida niitä siltä varalta että asianomaiset lukisivat tätä (hah). Ostoksiin meni suunnilleen 50 euroa ja täytyy myöntää, etten shoppaillessani kiinnittänyt lainkaan huomiota eettisyyteen, vaan lähinnä mukavuuteen ja luonnollisesti jonkin verran hintaan.

Havaintoja marraskuulta

  • Ärsyttää pestä koko ajan pyykkiä.
  • Taidan olla vähän liiankin kiintynyt harmaaseen neulepaitaani, jota käytin kuvista päätellen ainakin kahdeksana päivänä, siis melkein joka kolmas päivä.
  • Talvinen pukeutuminen on tosi tylsää. Joka päivä huvittaisi olla villapaita päällä.
Lupasin viimeksi yrittää käyttää marraskuussa enemmän mekkoja. Onnistuinko? Tuntui siltä, mutta kuvista päätellen en ryhdistäytynyt erityisen tehokkaasti. (Tosin kuvasta puuttuu ainakin yksi tapaus, jossa vaihdoin mekon illaksi päälle.) Ongelma on ehkä siinä, etten omista - tai ei tullut tähän valikoimaan valittua - kovin paljon arkisia mekkoja ja elämä tunnetusti on enimmäkseen arkista. Kun jotkut päivät koostuvat siitä, että käy yksin yliopistolla syömässä, takki päällä ruokakaupassa ja siivoamassa työkseen, ei paljon huvita pynttäytyä. Lisäksi marraskuussa oli pakkasia ja lunta, joten lämpöiset vaatteet houkuttelivat vielä enemmän kuin lokakuussa. Lupaan kuitenkin jälleen käyttää enemmän mekkoja joulukuussa, sillä meneillään on...

Dressember

"Dressember käyttää muotia puhuakseen niiden naisten puolesta, joita on riistetty heidän naiseutensa vuoksi. Kun naiset ottavat vastaan luovuuden haasteen pukeutumalla mekkoon joulukuun 31 päivän ajan, he puhuvat jokaisen naisen arvokkuuden puolesta. Dressember on olemassa inspiroidakseen ja voimauttaakseen maailmanlaajuista samanmieliesten naisten yhteisöä, jossa noustaan yhdessä taistelemaan yhtä meidän aikamme suurinta epäoikeudenmukaisuutta - ihmiskauppaa ja orjuutta - vastaan. Dressemberin sydän on arvossa --- koska jokaisella naisella on oikeus elää vapaa ja voimallinen elämä." (Teksti Dressember Finlandin Facebook-sivulta)

En todellakaan lupaa käyttää mekkoa joka päivä joulukuussa, sillä sellaiseen projektiin olisi pitänyt toden teolla varautua kolmen kuukauden vaatevarastoa koostaessani, mutta olkoot mekot kuitenkin joulukuun kantava teema. En tosin ymmärrä, miten mekkoihin pukeutuminen edistää mitään hyväntekeväisyysasiaa mitenkään, samoin kuin en tajua viiksien kasvattamistakaan. Suomessa ajankohta mekkoiluun ei voisi juuri huonompi olla. Idea on kuitenkin kiva, koska itse haluaisin teoriassa käyttää enemmän mekkoja ja jos asuisin jossain lämpimässä maassa, varmasti käyttäisinkin koko ajan. Inhoan kuitenkin paksuja sukkahousuja, thermoleggingsejä ja muita täysin turhia yrityksiä pysytellä edes jotenkin lämpimänä mekko päällä. Palelen melkein aina, mekko tai ei, kesä tai talvi, ja talvisin vietän kaiken mahdollisen ajan kietoutuneena Armanin fleece-aamutakkiin sisätiloissa. Mutta koska joulukuu on juhlien kuukausi, lupaan toden teolla yrittää mekottua!

Pikkujouluvisa


Vietimme eilen lukupiirimme pikkujouluja ja testasin piiriläisten kirjallista tietämystä perinteisen tietovisan avulla. Jaan visan täällä, jotta voitte halutessanne testata itseänne. Ensimmäinen osio käsittelee yleistä kirjallisuutta ja toinen osa lukupiirissä tänä vuonna luettua kirjallisuutta. Osaan kysymyksistä voi joku osata lukupiirin ulkopuoleltakin vastata, joten esittelen visan kokonaisuudessaan. Vastaukset voi maalata näkyviin kysymysten jälkeen. Lukupiirin visavoittaja sai 15 pistettä. Kerro kommenteissa jos pystyt parempaan!

Tässä tekstissä kuvituksena on Dingo Mustakaavulta perittyine (pikku)joululoimineen (tyypit käyttävät samankokoisia vaatteita vaikka pentu on vasta 5 kuukauden ikäinen!) ja hassu fontti, koska kopioin visan OneNotesta, eivätkä muotoilut kadonneet vaikka kierrätin sen Muistion kautta. Hällä väliä, hyvää pikkujoulukautta lukijoilleni!

Yleiskirjallisuus

1. Kuka ja minkä nimisellä kirjalla voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2015? (Laura Lindstedt: Oneiron) 2 p.
2. Kenen luomia ovat seuraavat dekkarihahmot? 3 p.
A) Sakari Koskinen (Seppo Jokinen)
B) Kari Takamäki (Jarkko Sipilä)
C) Jussi Vares (Reijo Mäki)
3. Vuoden 2015 myydyimpien tietokirjojen top kympissä on seitsemän samantyyppistä kirjaa. Millaisia? 1 p. (aikuisten värityskirjoja)
4. Kenen kirjaan perustuu elokuva Edelleen Alice (Still Alice)? (Lisa Genova) 1 p.
5. Kuka voitti vuonna 2015 Sarjakuva-Finlandian ja minkä nimisellä teoksella?  (Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki) 2 p.
6. Mikä on Karhuherra Paddingtonin suurinta herkkua? (marmeladi) 1 p.
7. Kenen kirjaan perustuu elokuva Mad Max - Fury Road? (ei kenenkään) 1 p.
8. Mikä on Sofi Oksasen uusimman kirjan nimi? (Norma) 1 p.


Lukupiirikirjallisuus

1. Montako kirjaa lukupiirissä luettiin vuonna 2015? (19)
2. Minkä kirjan ensimmäinen lause? 
A) "Minä olen oikeastaan aina halunnut olla rauhassa." (Kuutamolla) 1 p.
B) "Minä en ole paha mies." (Vieraissakävijän opas rakkauteen) 1 p.
3. Mitkä kaksi kirjaa ovat tänä vuonna saavuttaneet huonoimman lukumenestyksen, eli vain yhden lukijan? (Bronks ja Emmanuelle) 2 p.
4. Mikä on seuraavien kirjojen julkaisujärjestys vanhimmasta uusimpaan alkuperäiskielellä? 4 p.
A) Rocannonin maailma (1966)
B) Kuutamolla (2000)
C) Kalin laulu (1985)
D) Emmanuelle (1957)
5. Kenen kanssa kirjailija Paul Auster on naimisissa? 1 p. (Siri Hustvedtin)
6. Missä kahdessa vuonna 2015 luetussa kirjassa tarina on kerrottu lapsen näkökulmasta käsin? (Huone ja Poika raidallisessa pyjamassa) 2 p.
7. Minkä kirjan viimeinen lause? 
A) "Sitten me mennään ulos ovesta." (Huone) 1 p.
B) "On muitakin lauluja laulettavaksi." (Kalin laulu) 1 p.