sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Filkkarit viidessä minuutissa


Tampere Film Festival 2016

Pikainen katsaus Filkkareihin nyt kun ne ovat jo autuaasti takanapäin (ja staffilaiset kittaavat paraikaa ilmaista kaljaa napoihinsa, oih). Takaan että ehditte lukea tämän tekstin viidessä minuutissa, sillä tunnollisille graduajille ei heru täysimittaisia festareita eikä varsinkaan loputonta bloggausaikaa. Ehdin viikonlopun aikana kuitenkin käydä katsomassa neljä elokuvanäytöstä.

La 12.3.2016 @ Plevna 6
Penelope Spheeris

Wayne's Worldista ja mm. musiikkidokkareista tunnetun Penelope Spheerisin nimikkonäytöksessä nähtiin ohjaajan varhaista lyhytelokuvatuotantoa lähinnä 1960-70-luvuilta. Spheerisillä on omintakeinen tyyli tehdä "dokumentteja", joissa sekoittuvat fiktiiviset ja totuudelliset ainekset ja joissa ohjaaja on aina läsnä, joskus konkreettisesti kuvassa muita ohjailemassa. Osa sarjan lyhäreistä oli puhtaasti fiktiivisiä. Kaikkien elokuvien tyyliksi oli ohjelmassa määritelty "experimental", joka on yleensä paha merkki. Jonkinlaisen hämmennyksen valtaan sarjaa katsoessa kyllä jouduin, mutta viimeiset kolme elokuvaa olivat tosi mielenkiintoisia. Tuorein dokkari sarjassa oli vuodelta 1998 ja se kertoi Spheerisin äidistä. Kaksi sitä edeltävää puolestaan kertoivat Jimmy/Jenniferistä, naisen ja miehen välimaastoon sijoittuvasta transsukupuolisesta ja hänen ihmissuhteistaan. Aihetta käsitellään hyvin 1970-lukulaisesti, mikä on virkistävää katsottavaa 2010-luvulla. Samoin ovat vaatteet joita näissä lyhäreissä näkee. Lääh!


La 12.3.2016 @Plevna 2
Jennifer Reeder 2

Tässä lyhärikoosteessa oli neljä 20-30 minuutin mittaista elokuvaa - paras pituus lyhärille jos minulta kysytään. Nevermind, jossa Reeder huulisynkkaa Nirvanan biisiä, tosin kestää aivan liian kauan ja on korvia särkevää kärsimystä, jolle ei loppua näy. Se olikin muusta leffasarjasta hyvin irrallinen, sillä kaikki muut olivat huikeita ja keskenään hyvin samankaltaisia. Muut kolme elokuvaa jakoivat keskenään feministisen, naisia voimaannuttavan teeman, toivat esiin naisten keskinäisen solidaarisuuden ja olivat visuaalisesti kauniita. Oli hauskaa katsoa kerralla monta elokuvaa, sillä tietyt esineet ja asiat sekä osa näyttelijöistä siirtyivät sujuvasti osaksi seuraavankin leffan kalustoa. Yhteistä kaikille kolmelle leffalle oli myös se, että niiden päähenkilöt pitävät itselleen tsemppauspuheita tyyliin "sinä olet rakastava ja rakastettava, olet sen arvoinen, olet vahva soturi". Leffoissa oli jotain hyvin viatonta ja puhdasta ja ne tuottivat hyvää mieltä. Varmasti Filkkareiden ohjelmiston parhaimmistoa kautta aikojen. Valitettavasti jouduin kipittämään bussiin vähän ennen viimeisen leffan loppua. Nyyh.

Su 13.3. @ Niagara
Ydinvoima: Fukushima

Ostin tähän lipun, koska sen sai S-etukortilla vitosella (jihaa!), kun en oikein tiennyt mitä muutakaan katsoa. Näytökseen oli koottu Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen tehtyjä lyhäreitä, joissa tapahtuma tavalla tai toisella oli läsnä. Mukana oli dokumentteja, animaatiota ja fiktiota ihan mukavassa suhteessa. Suosikkini näytöksen leffoista oli 663114, laulukaskaasta ja onnettomuuden vaikutuksista sen elämään kertova animaatio.


Su 13.3. @ Niagara
Palkittu pitkä elokuva: Tuntematon pakolainen

Päätin mennä katsomaan palkittua pitkää elokuvaa, koska pääsääntöisesti tykkään pitkästä elokuvasta taiteen muotona enemmän kuin lyhäristä - samoin kuin pidän kirjoista enemmän kuin novelleista. Kilpailussa oli ehdolla useampikin, jotka olisin ollut kiinnostunut näkemään, mutta tämä ei oikeastaan kuulunut niihin. Saatoin ehkä vähän räplätä kännykkääkin elokuvan aikana. Ihan suoraan sanottuna en usko, että tämä oli kilpailun paras elokuva. Luultavasti se voitti aiheen ajankohtaisuuden takia, mutta kukaan ei muista sitä enää vuoden parin päästä.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Viiden kirjan haaste


Reta Todella vaiheessa -blogista haastoi minut viiden kirjan kirjahaasteeseen. Ehdin vastata siihen jo joulukuussa Facebookissa, joten enää ei asiaa tarvitse erikseen miettiä. Täältä pesee.

1/5 Kirja jota luen nyt

No tämä on sentään vaihtunut joulukuulta. Aloin lukea Jennifer Weinerin Pieniä maanjäristyksiä, joka löytyy pokkarina kirjahyllystäni ja jonka olen lukenut aiemminkin. Makoilin eräänä päivänä sängyllä päiväunilta herättyäni ja mietin, että pitäisi lukea joskus läpi kaikki kirjahyllyni kirjat, koska ainakin tähänastisen tietämykseni mukaan omistan mielestäni maailman parhaat kirjat. Miksi siis mennä merta edemmäs kalaan? (No siksi tietysti, että löytäisin lisää maailman parhaita kirjoja.) Laskeskelin karkeasti, että kirjahyllyni kahlaamiseen menisi tällä lukutahdilla noin viisi vuotta - olettaen etten sinä aikana lukisi mitään muuta. Päätin siis aloittaa urakan heti. Ja graduilun vastapainoksi haluan tänä keväänä vain ehdottoman keveitä kirjoja, jotka saavat aivoni lepäämään, eivätkä vaadi niiltä mitään. Kieltäydyn jyrkästi lukemasta mitään, mikä ei imaise mukaansa ensimmäisten kolmen sivun aikana.


2/5 Kirja jota rakastin lapsena

Tulee mieleen moniakin, muttei oikeastaan yhtä ylitse muiden, joten valitsin tähän Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut, koska se on yhtenä harvoista lastenkirjoista päätynyt hyllyyni vielä aikuiskodissakin. Siinä oli noitia, tonttuja, lumottuja kuninkaanpoikia, merenpohjaan iäksi jääneitä prinsessoja ja kaikkea mitä vaan seikkailulta voi toivoa. Päivikin satu, jolle se on jatkoa, oli melkein yhtä rakastettu, mutta sitä en ole koskaan omistanut. Siinä oli ihana kansikin.

3/5 Kirja joka jäi kesken

Emmanuelle Arsan: Emmanuelle. Oli vaan liian pornoa.


4/5 Kirja joka teki suuren vaikutuksen

Erittäin suuren vaikutuksen minuun teki aikanaan Lionel Shriverin Poikani Kevin, johon en tosin useiden vuosien aikana ole vieläkään saanut palattua uudelleen. Kirjahyllynkahluuprojektissa sekin onneksi tulee vastaan. Olin tästä niin fiiliksissä, että kirjoitin ensimmäisen kirjallisuudentutkimuksen esseeni kirjan kertojasta näppis sauhuten ja suorastaan euforisessa olotilassa.

5/5 Kirja johon palaan aina uudelleen

Näitäkin on monta, mutta kirja, johon ehkä useimmin olen palannut joko konkreettisesti tai ajatuksissani, on Renate Dorresteinin Kivisydän. Maailmassa varmaan on parempiakin kirjoja, mutten ole sellaiseen vielä törmännyt. Ymmärrän kuitenkin että lukukokemus on subjektiivinen asia, mutta siitäkin huolimatta olen uskaltanut tätä kaikille suositella suosituksia kysyttäessä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

333: Helmikuu


Tästä kuusta ei merkittävästi sanottavaa. Ostin kahdet uudet kengät Skopunktenista. Hintaa tuli tarjouksen kera yhteensä 55 euroa. Vaateostokset jäivät siihen. Suosikkifarkkuni (esim. ensimmäisessä kuvassa) tulivat elinkaarensa päähän (nyyh), joten maaliskuulle kaivoin kaapista toiset tilalle. Huomaan aina näistä valokuvista, että näytän kaikkein parhaimmalta mekko päällä. Huhtikuussa vaihtuu kausi, pitääpä jälleen yrittää mekkoistua enemmän!

Saattaa olla, että tämä blogi hiljenee melkoisesti kevääksi, sillä yritän kaikin voimin raastaa itsestäni irti gradun kolmessa kuukaudessa. Jeaks. Toivottavasti kesällä palaan bloggausapajille entistäkin tehokkaampana kun ikuisuuksien mittainen opiskeluaika on viimein ohi ja on aika nautiskella työmarkkinatuesta.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Oscarbuu


Oscarbuu

Viittaan tällä otsikolla iltapäivälehtien lanseeraamaan termiin "seksivau". Nykyään saa kieltä ilmeisesti käyttää ihan miten haluaa, niinpä minäkin teen mitä lystään. Otsikosta voi kenties osuvasti päätellä tunnelmiani gaalan jälkeen. Käydäänpä tärkeimpiä pointteja nopeasti läpi ennen kuin siirrytään elämässä eteenpäin. (Tampere Film Festival ensi viikolla!)

Kotikatsomo.

Eväät ja lavastus

Viime vuodet olen joutunut katsomaan Oscar-gaalan livenä yksin, korkeintaan nukkuva koira seuranani, mutta tänä vuonna minua onnisti ja ystäväni otti post-oscar-maanantain vapaaksi voidaakseen tapittaa gaalan kerrankin kokonaan. Änkeydyin hänen luokseen yökylään iloisena siitä, ettei yksikään ei-nukkuva tötteröpäinen koira häiritsisi Oscar-elämystäni. Mukaan pakkasin aiemmin päivällä valmistamaani Nutella-moussea, joka oli kerrassaan tajunnanräjäyttävää kamaa. Jos Nutella on mielestäsi hyvää, muttei aivan tarpeeksi makeaa, koetapa tätä reseptiä. En tiedä minkä fysiikan lakien mukaan Nutellasta voi tulla vielä makeampaa lisäämällä siihen ainoastaan kermaa, mutta näin se käy! Mousse on superhelppo kiireisenkin kulttuurikokkaajan valmistaa, joten anna sille mahdollisuus:

Nutella-mousse.

Oscarvaahto Nutellasta
(noin 6 maltillista annosta)

1 melkein kokonainen purkki Nutellaa (älä sorru jäljitelmiin!)
5 dl kermaa

Laita Nutella kulhoon ja pehmennä sitä mikrossa noin 15 sekuntia. Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi. Älä tee liian kiinteää vaahtoa, moussessa se saa olla pehmeää, muttei löysää. Lisää kermaa 3 rkl Nutellan joukkoon ja sekoita kunnes se on sekoittunut. (En tiedä miksi tämä näin piti tehdä, mutta noudatin alkuperäistä ohjetta.) Lisää sitten loput kermavaahdosta varovasti Nutellaan ja sekoittele, kunnes ne ovat täysin sekoittuneet. Laita mousse 2-3 tunniksi jääkaappiin. Koostumus ei mielestäni juurikaan muuttunut, joten tämä toimenpide ei liene välttämätön. Koristeeksi laitoin valkosuklaahippuja. Nam!

Chris Rock.

Teema

Okei, itse gaalaan. Kaikki lienevät kuulleen #OscarsSoWhite-kohusta palkintogaalan alla. En ole pitänyt Oscareita koskaan kovin poliittisena tapahtumana ja useampaan otteeseen muistan politiikkaan kalleellaan olleita puheita vaiennettaneen poistumismusiikilla. Vuonna 2013 Michelle Obama kuitenkin julkisti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittajan ja tänä vuonna lavalle asteli varapresidentti Joe Biden* vetoamaan Hollywoodiin ja yleisöön collegealueilla tapahtuvien seksuaalisten hyökkäysten pysäyttämiseksi. Niinpä voidaan ehkä sanoa, että Oscar-gaala on politisoitunut. Siksi oli aivan asiaankuuluvaa, että gaalan varsinainen teema oli sen alla koko ajan pöhissyt rotukysymys. Gaalan juontanut Chris Rock keskittyi alkumonologissaan pelkästään siihen ja aiheeseen palattiin yhä uudelleen ja uudelleen, ironisesti, itseironisesti ja naama peruslukemilla. Voin olla väärässäkin, mutta tuntui myös siltä, että lavalle marssitettiin tällä kertaa ennenkuulumaton määrä tummaihoisia esittelijöitä. Vähän niin kuin hyvittelymielessä. No, kiva ettei rotukysymystä pyyhkäisty maton alle merkityksettömänä juttuna, mutta teemaksi se oli vähän epäjuhlava ja tylsä.

Veikkaukset

Veikkasin voittajia 21 kategoriassa ja niistä 12 meni oikein. Tuntuu kuin olisin tässä joka vuosi huonompi! Ensimmäistä kertaa menin täysin pöpelikköön myös parhaan elokuvan osalta, sillä kumpikaan veikkauksista ei osunut oikeaan.

Brie Larson.

Odotetut

Leonardo DiCaprio voitti miespääosan Oscarin The Revenantista. Hän piti myös erittäin hyvin jäsennellyn ja vakuuttavan puheen, jossa sai näppärästi kiedottua oman voittonsa ja elokuvansa ilmastonmuutokseen ja siihen, ettei meidän pitäisi pitää planeettaamme itsestäänselvyytenä.

Odotetusti meni myös naispääosa, josta Oscarin pyydysti Brie Larson suorituksellaan Roomissa. Larson vaikutti niin nuoreksi voittajaksi aika coolilta, eikä vetistellyt tai soperrellut lainkaan. Voitto ei näyttänyt tulevan hänellekään suurena yllätyksenä.

Yllätys ei ollut myöskään Alicia Vikanderin sivuosavoitto Tanskalaisesta tytöstä. Ihan yhtä ansaittu kuin edellisetkin.

Spotlight.

Yllätykset

Miessivuosakategoriassa voittajaksi nousi lähes tuntemattomuudesta musta hevonen nimeltä Mark Rylance roolillaan Vakoojien sillassa. Tässä kategoriassa ei oikein ollut ketään ylitse muiden, joten yllätys oli ihan ymmärrettävä.

Sen sijaan todella vaikeasti järkeiltävissä on se, miten ihmeessä Sam Smith, jonka biisi ja esitys olivat yhtä tylsiä kuin nimensä, onnistui viemään Oscarin kotiin Bond-tunnarillaan Writing's on the wall. Selkeästi äänestäjät eivät ainakaan ole nähneet musiikkivideota, jossa Smith venkoilee ulinansa tahtiin aivan sietämättömällä tavalla. Lady Gaga peitti hämmästyksensä tappiostaan... no, paljon paremmin kuin kotikatsomomme. Hänen esityksensä gaalassa oli joka tapauksessa hieno ja koskettava.

Suurin yllätys oli kuitenkin vasta edessä ja koitti lopussa, kun parhaan elokuvan pysti jaettiin. Sen nappasi Spotlight, harmaa draama tärkeästä aiheesta. Sen voitto tuli niin sanotusti aivan puskista, mutta osaltaan osoittaa myös sen, mitä heti alkuun totesin: Oscarit ovat politisoitumassa. Puheessaan tekijät vetosivat paaviin raiskausten lopettamiseksi ja uskon palauttamiseksi.

Lady Gaga.

Ennätykset

Säveltäjä John Williamsilla on nyt taskussaan 50 Oscar-ehdokkuutta, mikä tekee hänestä eniten ehdokkuuksia keränneen elossa olevan henkilön.

Kuvaaja Emmanuel Lubezki voitti Oscarin työstään The Revenantissa ja hänestä tuli siten ensimmäinen kuvaaja, joka on voittanut kolme Oscaria peräkkäisinä vuosina.

Tässä gaalassa eniten Oscareita voitti Mad Max: Fury Road, joka lähti kotiin kuuden teknispainotteisen pystin kera.

Jacob Tremblay.

Söpöin

Gaalan ylivoimaisesti valovoimaisin tähti oli Roomista tuttu Jacob Tremblay. Kotikatsomo ihmetteli ettei hänelle herunut Oscar-ehdokkuutta, niin vakuuttavana pidimme hänen roolisuoritustaan Jackina. Toivottavasti yhdeksänvuotias Jacob säilyttää ylivertaisen herttaisuutensa ja voittaa Oscarin parinkymmenen vuoden päästä.

Sukua julkkikselle

Kaikissa kotimaisissa medioissa mainitaan aina Oscar-voittajien mahdolliset Suomi-kytkökset, joten niin täälläkin. Oscar-voittaja Alicia Vikander on neljäsosasuomalainen ja hänellä on suomalainen agentti. Hän jopa kiitti tätä puheessaan. Sukua julkkikselle!

Alicia Vikander.

*Myönnetään, en tiennyt kuka se tyyppi oli. 365 kulttuuritekoa ei ihan heti politisoidu.